Risuja ja ruusuja

Reilut yhdeksan kuukautta on ehtinyt vierähtää Meksikossa. Aika on juossut suorastaan pelottavan nopsaan ja tuntuu että näin koulun ohella siitä on puutetta jatkuvasti. Näiden kuukausien aikana on tullut nähtyä ja koettua yhtä sun toista - pikku perheemme Perez-Rodrigues on jakanut yhdessä niin ilot kuin surut mutta pysyy yhdessä niin ylä -kuin alamäissäkin. Perheestä puheenollen, yksi tärkeimmistä asioista, joita Meksiko on minulle opettanut on perheen tärkeys. Täällä korruptoutuneiden virkamiesten ja toimimattoman oikeusjärjestelmän keskellä ainoa asia, johon oikeasti voi tiukan paikan tullen luottaa on oma perhe, joka varmasti tukee viimeiseen asti.

Olen huomannut olevani hyvinkin ennakkoluuloinen, väärässä monessa asiassa - toisaalta jotkut seikat ovat osoittautuneet todeksi ja vahvistuneet. Meksiko on tarjonnut minulle mittapuun, johon voin verrata kotimaatani ja omaa elämääni ennen tänne tuloa. Olen myös ymmärtänyt, miksi niin moni eurooppalainen haluaa karistaa länsimaiden tomut jaloistaan ja haluaa asettua jonnekin, missä raha tai ruoka ei ole itsestäänselvyys - toisaalta miksi ihmiset täällä haluavat kaikkea sitä mihin me olemme tottuneet: rahaa ja materiaa. Kokemani perusteella päätin luoda listan hyvista ja huonoista puolista niin Meksikossa kuin Suomessa.

          México vs Finlandia





Ruusut Meksikolle:

Ihmiset

Meksikolaiset ovat lepposia, ystävällisiä ja helposti lähestyttäviä. Meksikolainen osaa nauttia elämästä murehtimatta turhia ja katsoa tulevaisuutta optimistisesti, josta päästäänkiin seuraavaan pointtiin eli

No pasa nada 

Ei huolta huomisesta -asenne. Kävi mitä kävi, asiat järjestyvät aina. Elämä heittää haasteita ja toisinaan kaataa kuraa niskaan mutta vastoinkäymisten tullessa tielle ne otetaan vastaan hymyssä suin.

Kollektiivinen kulttuuri

Ikuisena individualismin puolustajana en olisi koskaan uskonut muuttavani mieltäni siitä että yksilökeskeinen malli jyrää perhekeskeisen ajattelun. Yksilön oikeuksia ja mahdollisuuksia korostetaan niin paljon, ettei enää välitetä ympärillä olevista ihmisistä - parempi välittää omista asioistaan ja pysya erossa muiden ongelmista - Oikein -osittain. Tässä maassa perhe tulee ennen yksilöä. Yhdessä vietetyt, tunteja kestävät sunnuntaipäivälliset, itsenäisen elämän aloittaminen 20-30 ikävuoden paikkeilla kertovat perheen tärkeydestä - toisaalta kehittymättömästä yhteiskuntajärjestelmästä. Meillä on KELA joka syytää rahaa kun on taloudellinen tilanne on tukala - Meksikossa taas perhe, joka auttaa sinut henkisesti tai rahallisesti jaloilleen.

Luonto

Viidakkoa, aavikkoa, metsää, biitsiä, vuoristoa, tasamaata, mäntyjä, palmuja, kaktuksia - Meksikosta löytyy kaikkea. Täällä on mukava matkustaa jopa 10 tunninkin automatkoja kun maisema voi yhtäkkia vaihtua kylmästa, mäntyjen peittämästä vuoristomaastosta kuumankosteaan meri-ilmastoon, palmupuihin ja biitsiin.

Ruoka

Tämä osio tuskin tulee yllätyksenä kellekään tätä blogia lukeneelle. Monta kertaa olen pohtinut etta mitä ihmettä syön Suomeen palattuani? Kokkailuissani olen tottunut käyttamaan erilaisia chileja ja tuoreita tortilloja joita ei yksinkertaisesti Suomesta löydy - supermarketissa myytävät "punainen" ja "vihreä" chile eivät vastaa serranon tai chipotlen voimakasta aromia. Eivätka suojakaasuun pakatut eldoraron nihkeät pahviläpyskät ole lähellakään oikean tortillan rakennetta tai makua. Vaikeinta tulee kuitenkin olemaan luopuminen huokeista ja niin tuoreista kasviksista ja hedelmistä. Mangot, guayabat, pitayat, mameyt sun mut namit ovat suurta herkkuani etenkin aamusmoothiessani joten tämä ero tulee olemaan sydäntasärkevä...

Sitten risut:

Liikennekulttuuri

Meksikossa jalankulkijoita ei kunnioiteta laisinkaan - päinvastoin. Kun kuski havaitsee etta joku kehtaa yrittää ylittää tietä, kaasujalka painuu nopsaan pohjaan asti niin etta poloinen kadunylittäjä joutuu juoksemaan henkensa edesta toiselle puolelle. Onneksi naissukupuolta otetaan hieman enemman huomioon mutta aina ylittäessä tietä joutuu katsomaan kymmeneen kertaan joka suuntaan.

Olen aina inhonnut "nainen ratissa" -ajattelutapaa jonka mukaan emme siis osaa ajaa autoa. No, täällä se valitettavasti pitää paikkansa. Meksikossahan ei ole minkään valtakunnan pakollista autokoulua, eli kun 16 vuotta on mittarissa kortin saa maksamalla muutama sataa pesoa, jonka jälkeen ratin taakse ja baanalle. Tästä johtuen tiet ovat täynnä urpoja jotka ajelevat miten sattuu, mutta pahimpia näistä ovat 30:en ikävuoden ylittäneet, rikkaiden mafiosojen puolisot, kotiäidit, jotka jyräävät jättimäisillä camionetoilla pitkin katuja samalla lisäten ripsiväriä ja huulipunaa. Pelottavaa. Hullut bussikuskit ja ohiajavat, tööttäilevät autot koettelivat hermojamme erityisesti  ensimmäisten kuukausien aikana mutta nyt se on jo arkipäivää.

Yhteiskuntaluokat

Täällä elintasoerot ovat valtavia: löytyy jättimäisiä kartanoja eläintarhoineen ja helikopteriparkkipaikkoineen samalla kun keskustan kadut täyttyvät öisin pahvilaatikoissa nukkuvista väliamerikkalaisista, jotka ovat matkalla Jenkkeihin. Rikkaat ovat siis ökyrikkaita ja köyhillä ei ole yhtikäs mitään.

Tasa-arvo

Vaikka machismo - ajattelutapa on hyvää vauhtia jäämässä pois ja naiset ovat lähes yhdenveroisia miesten rinnalla, on tässä asiassa silti parantamisen varaa. Naisia näkee yhä enemmän virka-asemissa kuten senaatissa, poliisissa, virastoissa, asianajajina jne. Ensi vuoden presidentin vaalien yksi vahva ehdokas on naispuolinen.

Meksikolaiset osaavat olla todella rasisteja oman kansasta keskuudessa. Malinchismo eli ajattelutapa, että kaikki ei-meksikolainen on parempaa, istuu vahvasti monen meksikolaisen mielessä. Kaikki Jenkeistä tai Euroopasta tuleva, oli kyse mistä tahansa, katsotaan laadukkaammaksi ja paremmaksi kuin kotimainen tavara.

Korruptio

-yksi Meksikon pahimmista ongelmista, jota näkee liikaa: syyttömänä vankilassa istuvat, poliisit jotka ryöstävät viimeiset pesot.... Puhtaiden katujen ja laadukkaan julkisen terveydenhuollon sijaan verorahojen sijoitus näkyy poliitikkojen luksusautoissa -ja taloissa. Korruptiokulttuuri on  peräisin jo espanjalaisten ajoilta, jolloin muinaiset virkamiehet keräsivät itse palkkansa paikallisilta. Näin ollen satoja vuosia jatkunut, hiljalleen kehittynyt tapa on tänä päivänä osa meksikolaista kulttuuria ja mentaliteettia, jota ei niin vain pyyhitä pois. Korruptiota ei edes välttämättä nähdä ongelmana vaan helppona ulospääsynä epämiellyttävästä tilanteesta tai tilaisuutena rikastua.




Ja sitten rakas kotimaani, Suomi.

Ruusuja:

Luonto

Vaikka Suomen luonto Meksikoon verrattuna on hieman yksipuolinen, on se silti kaunis ja puhdas. Järvet, tiheät metsät, ruska -ja talvimaisemat ovat asioita joista nautin Suomessa ollessani. Myös sellainen itsestäänselvyys kuin puhdas ja raikas ilma on jotain jota ei Suomessa ollessaan edes tule ajateltua.

Siisteys

Ensimmäisinä viikkoina täällä silmääni pisti erityisesti kävelyteiden puute tai niiden kapeus. Meksikolaiset harvoin kävelevät pidempiä matkoja, joten pyörä -ja kävelyteiden sijaan panostetaan autoteiden kuntoon. Vaikka Querétaro onkin siisti kaupunki Meksikon mittapuussa, niin kaduilla näkee silti roskaa; tyhjiä cokis-pulloja, tamale -lehtiä, muoviroskaa jne. Sen sijaan asuntojen siisteys on toisinaan huippuluokkaa: lattiat lakaistaan ja luututaan useaan kertaan viikossa. Huvittavaa on, että täällä eurooppalaisia pidetään sotkuisina, epähygieenisinä ihmisinä jotka eivät käy suihkussa - aivan kuten useat eurooppalaiset ajattelevat meksikolaisista.

Ja risuja:

Suorituskeskeisyys ja kiire

Ensimmäinen ja suurin asia, joka on todella pielessä suomalaisessa kulttuurissa on ihmisten ja asioiden mittaaminen tuottavuuden ja menestymisen perusteella. Työ -ja kouluelämässä menestyminen ovat tärkeimpiä mittapuita ja epätietoisuus tai epäonnistuminen niiden suhteen ovat laiskuuden merkkejä. Suomalaiset vaativat itseltään paljon, joskus liikaakin.Sen sijaan että ihmiset arvostelisivat toisiaan muiden piirteiden kuten luonteen, hyvän äitihahmon tai ystävyyden perusteella, meille usein tärkeämpiä ovat koulusta tai työstä ansaitut meriitit. Jatkuvan menestymisen paineen alla eläminen, epäonnistumisen pelko, suorittaminen ja minuuttiaikataulun mukaan meneminen ovat lähestulkoon jo kansantauti.

Sulkeutuneisuus

Suomalaiset ovat ujoja - eivät kaikki tietenkään, mutta esimerkiksi Meksikoon verrattuna meillä olisi paljon opittavaa siitä kuinka puhua avoimesti tunteista, tehdä asioita häpeilemättä, puhua ongelmista ja ratkaista ne muulla tavalla kuin tarttumalla perjantaipulloon.

Kapeakatseisuus

Kun meksikolainen näkee ulkomaalaisen, hän tervehtii ja tekee ystävällisesti tuttavuutta. Hän on hyvinkin mielissään siitä, että joku ulkopuolinen, ensimmäisen maailman asukki tulee kolmanteen maailmaan ja haluaa jopa elää siellä. Suomessa ulkomaalaisen vastaanotto ei ole aivan yhtä lämmin, koska emme halua jakaa hyvinvointivaltiotamme jonkun kanssa kellä ei sen rakentamiseen ole osaa eikä arpaa. Ajatellaampa asiaa pidemmälle: noin 70% maailman rikkauksista ja luonnonvaroista sijaitsee 3. maailmassa, valtioissa, joiden kansalla ei ole mahdollista hyödyntää niitä puuttuvan infrastruktuurin, koulutuksen tai muiden asioiden vuoksi, joten, jos meillä on oikeus viedä näiltä mailta niiden luonnonvarat tai käyttää niiden halpaa työvoimaa, miksei näillä ihmillä ole oikeutta tehdä samaa? Meidän hyvinvointimme riippuu täysin siitä kuinka paljon riistämme köyhimpiämme, joten vähintä mitä voimme tehdä on osoittaa edes hieman solidaarisuutta ja ymmärrystä, ei ainoastaan ulkomaalaisia vaan kaikkia ihmisryhmiä -ja vähemmistöjä kohtaan.

Pimeys

Syksyllä alkava ja vasta keväällä loppuva pimeä kausi on jokavuotinen koettelemus. En mitään inhoa niin kuin loskaisia katuja, kylmyyttä ja pimeyttä. Kauhulla joulukuuta odottaen...

Loppuun vielä lista asioista, joita Suomesta kaipaan:

Perhe ja ystävät tietenkin, leivinpaperi, maitorahka, ruisleipä, raejuusto, puolukat, pölynimuri, valoisat kesäyöt ja järven ranta.

Tässäpä tämä vuodatus, huh... hasta pronto!