Muutto!

Tähän väliin muutama väliaikafakta:

Syyskuun alussa muutamme Jorman kanssa hänen duunikaverilta vuokraamaamme taloon, joka tättädädää sijaitsee samalla kadulla kuin työpaikkani! Hyvästi 5,5 km päivittäinen pyöräily (joka on toki kivaa mutta vaarallista) ja tervetuloa 2 minuutin kävelymatka kotiovelta toimistopyödän ääreen. Pääsen myös pitämään lounasbreikin kotiin eli ei tarvitse enää roudata viittä Tupperia repussa päivittäin.

uudet huudit

 Talo on siistillä ja suljetulla alueella. Se on kaksikerroksinen ja mikä tärkeintä siinä on oma takapiha ja jopa kaistale nurmikkoa! Olen jo tehnyt suunnitelmia mitä alan kylvämään, mihin sijoitan tomaattini, yrttini, ja mihin kannattaisi istuttaa granaattiomenapuu. Keittiö on myös hyvän kokoinen, mutta vaatii pientä laittoa. Taino ei vaadi, mutta haluamme rakentaa tai teettää baaritiskin rakentamillemme jakkaroille. Tulee lisää pöytätilaa ja voidaan siinä myös nauttia arkiaamujen pika-aamiaiset.

 baaritiskin paikka

Loistojuttu muutossa on myös, että uudelta kotikadultamme löytyy periaatteessa kaikki tarvittava: hedelmä -ja vihanneskauppa, tortillería, leipomo, lihakauppa, Oxxo, apteekki, pesula ja piraattikauppa. 10 minuutin kävelyn päässä on myös supermarketti, kauppakeskus, leffateatteri ja sairaala. Talon ulkopuolella on myös pieni puisto tankoineen treenejä varten ja lähettyvillä maissipeltojen välissä kiemurtelevia hiekkateitä aamu -ja iltalenkkeilyyn.

kalteroidut ovet ja ikkunat ovat plussaa

Jostain luin, että 60% meksikolaisista työssäkäyvistä työskentelee harmaan talouden piirissä. En ihmettele yhtään kun maksettuja veroja ei näe katukuvassa muutoin kuin politiikkojen luksusautoissa. Aion osittain liittyä näiden 60% joukkoon kun alan antamaan epävirallisia suomen kielen oppitunteja meksikolaiselle tytölle kahdesti viikossa. Tästä tienaan vain taskurahaa, mutta sillä ekstralla maksan molempien viikottaiset ruokakulut.

Huomenna oppilaat palaavat jo kouluun! Mihin se kesä meni? Nyt on täysi hulina päällä kirjojen, koulupukujen ja kaiken mahdollisen järjestelyssä. Kirjatilaukset ovat jo viikon myöhässä, mutta odotamme että ne saapuvat mañana, mañana… 

Karvainen kaveri

Viimeinen postaukseni Sierrasta oli aikamoista hempeilyä. Kerronpa vastapainoksi hieman toisenlainen tarinan.

Olimme viime viikonloppuna Sierrassa pyöräilemässä. Las Trancasin rustiikkiset mökit toimivat majapaikkanamme ja olo oli varsin kotoisa. Olimme juuri vaipumassa uneen rankan päivän jäljiltä kun toverimme S kiljaisi ja loikkasi pari metriä taaksepäin.

S osoitti sormellaan seinää ja hoki Please tell me that's not real!

En ole hämähäkkikammoinen, mutta kun katsoin tuota oliota silmästä silmään (kyllä, sillä oli valtavat kahdeksan silmää) niin kylmät väreet menivät pitkin selkää. Kukaan meistä ei ollut tarpeeksi rohkea antaakseen lähtöpasseja karvakaverille, joten lähdin hakemaan apuvoimia mökin ylläpitäjiltä eli vanhalta pariskunnalta.

Selittäessäni valtavasta hämähäkistä mökkimme seinällä vanha mies totesi että eiväthän tarantulat ole vaarallisia, täälläpäin jengi pitää niitä lemmikkeinään. Rouva kuitenkin ymmärsi huoleni ja tuli mukanani tarkastamaan tilanteen. Voi miten pieni - sanoi hän nähdessään tuon 10 -senttisen karvaolion. Luulin sitä isommaksi. Aijaa? Pliis älä kerro enempää. Rouva spreijasi olion tainnoksiin ja heitti ulos.

Turha varmaan sanoa että syy tuon yön unettomattomuuteeni ei suinkaan ollut peltikattoa vasten piiskaava kaatosade.

Se paikka

Olipa kerran tyttö joka rakasti vuorille matkustamista. Aina tilaisuuden tullen hän pakkasi reppunsa ja suuntasi kohti kaukaisuudessa kohoavia sinisiä vuoria. Hänestä oli aivan uskomatonta, että jo tunnin matkan päässä tunkkaisesta suurkaupungista oli mahdollista löytää niin kauniita maisemia, rauhallisuutta ja puhtautta. Se oli kuin toinen maailma, jonka joku erittäin vilkkaan mielikuvituksen omaava oli rakentanut niille, jotka haluavat loikata pois oravanpyörästä aina silloin tällöin.

Vuorilla tarpoessaan tai pyöräillessään hän pani merkille aina yhden asian: hän kiinnitti valtavaa huomiota yksityiskohtiin. Jokaisella kalliolla ja kivellä oli omintakeinen värinsä ja muotonsa. Ajoittain hän pysähtyi kielekkeelle kuuntelemaan alhaalla joessa solisevaa vettä.


 Jokainen kivi, kasvi ja eläin näyttivät ainutlaatuisilta taideteoksilta, joita olisi voinut ihailla ikuisuuksia.

Vuorten hiljaisuudessa hän usein pohti elämäänsä ja unelmiaan. Vuorien ympäröimänä hän tunsi pystyvänsä kuuntelemaan helposti sisäistä ääntään ja tekemään päätöksiä. Monesti hän istui jopa tuntikausia samalla kielekkeellä ihaillen upeaa maisemaa sen kummempia pohtimatta. 

Kun kävellessä tai pyöräilessä iski nälkä hänen tarvitsi vain pysähtyä hetkeksi katselemaan ympärilleen ja poimia puista banaaneja, mangoja, papajoita ja granaattiomenoita.  

Yöt olivat usein viileitä ja erittäin sateisia. Toisinaan taas sadepilvistä ei ollut merkkiäkään ja tähdet loistivat suurina ja kirkkaina. Aamuisin vuoret olivat ehdottomasti kauneimmillaan: vastaheränneenä maailma oli hiljainen ja rauhallinen.

Päivät vuorilla kuluivat nopeasti ja kaupunkiin paluu tuntui tapahtuvan aina liian nopeasti. Paluumatkalla kaupunkiin hänen mielensä oli aina haikea, kuitenkin onnellinen tietäessään palaavansa pian seikkailemaan uusiin paikkoihin, joita vuoret kätkivät sisäänsä.

Vuoret olivat hänen salainen se paikka, johon hän menee levätäkseen, rentoutuakseen tai löytämään ratkaisuja. Se taianomainen paikka, joka tuntuu tutulta kuin oma koti.