Mamuasioiden hoitoangistia

Murrrr!

Olen vihainen kuin nälkäinen Luna ennen lounasta. Otsasuoneni on tykyttänyt tänään siihen malliin, että nyt olisi varmaan parempi rauhoittua ennenkuin saan jonkun halvauksen. Vihastukseni syy on mitä rakkain virastoni, Instituto Nacional de Migracion, eli mamutoimisto.

Olen tässä hoidellut viisumihakemustani jo reilun kuukauden ajan. Toimittanut dokumentteja, kirjeitä, valokuvia, sormenjälkiä ja maksanut itseni kipeäksi. Jos nyt tarkkoja ollaan niin olen pistänyt reilut 5000 pesoa uuteen viisumiini. Viime visiitillä kaksi viikkoa sitten minulle sanottiin että kaikki on kunnossa ja että 15 päivän päästä voisin hakea uuden viisumini.

Eilen sain sitten sähköpostia mamutoimistosta, että esittäisin pärstäni siellä asap. Tässä vaiheessa aavistelin jo jonkin olevan pielessä, koska mamutoimisto ei koskaan lähettele viestejä perään hakemusten edistymisestä. Tänään aamulla polkaisin sinne reippaana kyselemään viisumini edistymisestä, ja kyllä vain, pahat aavisteluni kävivätkin toteen.

Luukun täti selitti, että pankista saamani kuitti lähes 5000 peson maksusta oli kirjoitettu väärin: 20 lukua sisältävän koodin kaksi viimeistä numeroa olivat vaihtaneet paikkaa. 84 sijaan pankkipojalle oli ilmesesti sattunut näppäinvirhe ja siinä luki 48. Proseduuri olisi seuraavanlainen: minun pitäisi maksaa UUDESTAAN 5000 peson maksu, tuoda uusi (virheetön) kuitti, pyytää mamutoimistolta kirje, jossa haen 5000 peson takaisinmaksua ja toimittaa tämä kirje Haciendaan eli valtionkonttoriin tms.,jotta he voivat tehdä "kadoneen" rahan palautuksen tililleni.

Tässä vaiheessa yritin hengittää syvään ja kaikin voimin hillitä korvistani nousevaa savua. Tuijotin tuimasti, suu tiukalla viivalla, lasi-ikkunan takana tapittavaa tätiä, yrittäen kaikilla aisteillani saada selville onko tässä kyseessä taas yksi näistä huijataan tyhmää güeritaa -asetelmista. Selitin, että minulla ei a) ole varaa maksella 5000 pesoa vähän väliä (joka, btw, kattaa yli puolet kuukausipalkastani) b) olla tuntikausia poissa töistä ravatakseni täällä, c) minkäänlaista takuuta siitä, että maksettuani uudelleen saan todella palautuksen rahoistani. HALUAN MUSTAA VALKOISELLA!

Virkailija sanoi ymmärtävänsä täysin tilanteeni ja vakuutteli että kyllä myöhemmin saisin takaisinmaksun. Onhan minulla kuittikopio, jonka avulla todistaisin maksaneeni kahteen kertaan. Joo, mutta ei todistusta siitä, että minulle on luvattu takaisinmaksu. Hänen selityksensä alkoi saada enemmän pohjaa kun hän näytti minulle alkuperäisen paperin, jossa tuo 20 -numeroinen koodi on kirjoitettuna ja jonka vein pankkiin sinä päivänä kun maksoin. Ja kyllä, tuossa paperissa tosiaan koodi loppui 84:ään ei 48:aan. Eli mitä todennäköisimmin pankkipoika naputteli numeron väärin. Aloin jo miettiä kaikenlaisia teorioita: ehkä tämä on pankin ja mamutoimiston yhteistyöhuijaus, johon höynäytetään ne hyväuskoisimmat hörhelöt, jotka eivät koskaan edes tajua tulleensa huijatuiksi?

Tämä homma käryää todella pahasti. Ja jos koko hemmetin sotku on todella vain näppäilyvirhe niin onko se ihan oikeasti niin *tun vakavaa?

ARGH!

Kadunlakaisija

Joka aamu matkalla töihin törmään Kadunlakaisijaan. Hän on mitä ilmeisimmin (tiedän, ei pitäisi tuomita ulkonäön perusteella, mutta...) repaleisista vaatteistaan, rastoittuneista hiuksistaan ja ihoaan peittävästä likakerroksesta päätellen koditon. Aina sama huivi otsallaan ja samat vaatteet, jotka näyttävät siltä, että ovat kasvaneet kiinni ihoonsa.

Hänellä on kädessään valtavan suuri harja, jolla viilettää pitkin Pino Suárezin katua lakaisten roskat ja pölyt yhteen kasaan. Uhmaten henkeään hän loikkii taitavasti bussien ja autojen seassa lakaisten ja lakaisten. Kun jalankulkija tai pyöräilijä lähestyy hän lopettaa hetkeksi, jottei nouseva pölypilvi likaa ohi menevän tyypin vaatteita.

Hän hymyilee jatkuvasti. Sellaista hullua, mutta onnellista ja ystävällistä hymyä. Eräänä aamuna kun pyyhkäisin pyörälläni ohitseen hän huikkasi ey güerita, préstame tu bike para darme una vuelta / hei blondi, lainaa mulle pyörääsi että voin heittää rundin. Nauroin vaan ja jatkoin matkaani.

Nyt sitten moikataan aina aamuisin kuin vanhat tutut. En tiedä onko kaverilla ihan kaikki muumit talossa, mutta hänen asenteensa ja iloinen mielensä huokuu hyvää energiaa tuoden valon -ja toivonpilkahduksen pilvisimpääkin aamuun.

Maailma tarvitsee lisää tällaisia lakaisijoita.


Herra Kadunlakaisijan lisäksi tällä kadulla voi törmätä kasuaalisti kanoihin. Tai vaikka Buzz Lightyeariin.

Johan nyt on markkinat

Ei oltu käyty ikuisuuksiin Mercado de La Cruzin sunnuntaimarkkinoilla. Vaihtarivuoden aikana käytiin vähintään kerran viikossa tuolla ostamassa tuoreet hedelmät ja vihannekset. Sunnuntaisin mercadon tarjonta on laajimmillaan ja silloin yleensä ostettiin piraattileffoja, vaatteita, koruja, mitä vaan.

Jorma inhoaa mercadolle menemistä etenkin sunnuntaisin. Liikaa ihmisiä, liian ahdasta, haisevaa jne. Sain hänet kuitenkin ylipuhuttua kun ehdotin pyöräretkeä centroon. Jotenkin sattumalta johdatinkin meidät Cruzin mercadolle.






Sanoin Jormalle että meidän on mentävä mercadolle, koska tarvitsin tuoretta huachinangoa kalapihvejä varten. Brisa del Mar -koju myy mercadon parhaimmat merenelävät, joten sinne suuntasimme samantien. Kierreltiin siinä sivussa muitakin kojuja, mutta kalan lisäksi tällä kertaa mukaan ei lähtenyt muuta kuin nippu herkullisia kevätsipuleita.




Mercado on muuttunut aika paljon neljän vuoden aikana. Aiemmin ei ollut laattalattiaa (taisi olla maalattia tai asfalttia) ja yleisilme on muutenkin paljon siistimpi ja puhtaampi. Kärpäsiäkään ei pyörinyt kala -ja lihatiskeillä entiseen malliin tai sitten olen jo tottunut enkä enää huomaa niitä. Ensimmäisillä mercadovisiiteilläni halusin aina oksentaa kävellessäni noiden kojujen ohi. Se haju, lämmin ja seisova ilma, ja tiskillä makavaat tunnistamattomat veriset ruhot kärpäspilven ympäröimänä, hrr…


Tulinkin mieleeni, että viime rantalomalla Sayulitalla kävimme siisteimmässä ja hygieenisimmässä kalakaupassa, jonka Meksikossa olen nähnyt. Kaikki kalat tuotiin aamulla tuoreina suoraan merestä ja ne säilytettiin hyvin kylmässä. Myyjällä oli puhtaat veitset, joita hän jatkuvasti pesi vesihanan alla. Vaikka Sayulita oli tuohon aikaan täynnä pohjoisamerikkalaisia turisteja en koskaan nähnyt yhtäkään ulkomaalaista itseni lisäki tuossa puodissa. Myöhemmin juttelimme muutaman muun turren kanssa ja kehuimme kalakaupan tuoreita huachinangoja ja he sanoivat käyneensä myös kyseisessä kaupassa mutta eivät ostaneet mitään koska kaikki näytti niin epähygieeniselta.

Itselläni oli alkuun samat ajatukset Cruzin mercadon lihatiskeistä. Vedin aina keuhkot täyteen happea lihakojujen läpi kulkiessa etten vain nielaisisi jotain pahuksen virusbakteeria elimistööni. Puhtaus on toki hyvä asia, mutta nyt olen sitä mieltä ettei kaiken tarvitse olla steriiliä kuin leikkaussalissa.