Chiapas osa 1

Voi Chiapas, mistä aloittaisin? Viikon mittaisella reissulla tuli nähtyä paljon, mutta paljon asioita jäi myös näkemättä ja näin jälkeenpäin toivon, että meillä olisi ollut muutama viikko lisää tutkistella viidakoita, kyliä ja kaupunkeja. Tämä postaus tulee kahdessa osassa, sillä yksinään siitä tulisi ainakin romaanin pituinen sepustus. Kuvia tuli viikon aikana otettua lähes 3000, mutta koetan olla lataamatta kaikkia tänne...Tilan säästämiseksi laitan kuvat pienenä, mutta klikkaamalla niiden pitäisi aueta isommiksi.

aamulentojen maisemat ovat nättejä

alhaalla Chiapasin pääkaupunki Tuxtla 

Lensimme aamuseiskalta lauantaina Mexico Citystä Tuxtlaan, Chiapasin pääkaupunkiin. Lento kesti tunnin yhteensä nousuineen ja laskuineen mikä oli naurettavan lyhyt aika. Tuxtlan lentokentältä noudimme Europcarilta vuokratun kärrymme, jolle tulikin mukavasti lisähintaa vaikka kuvittelimmekin, että olimme netin kautta varauksen tehdessämme maksaneet koko lystin. Ei auttanut itku, mutta lisämaksujen jälkeen saimme auton käyttöömme ja lähdimme suuntaamaan kohti San Cristóbal de las Casasia.

valmiina starttiin

Alustava suunnitelma oli seuraava: viettää muutama päivä San Cristóbalissa, jatkaa sieltä Palenqueen ja vierailla maya raunioilla, sieltä suunnata Yaxchilánin raunioille Guatemalan rajalle ja riippuen jäljellä olevasta ajasta suunnata samaa reittiä takaisin Tuxtlaan tai ajaa Guatemalan rajaa pitkin Lagunas de Montebelloon ja sieltä Tuxtlaan. Aikaa oli tasan seitsemän päivää.

matkalla San Cristóbaliin näkyi vuoria ja mäntyjä

San Cristóbal sijaitsee korkealla pilvien peitossa ja vuorten lomassa. Ilma oli kylmä ja sateinen, mutta se ei menoa haitannut. Meillä ei ollut mitään tietoa yöpaikasta, joten ensimmäisenä etsimme halvan ja mukavan hotellin.

hotellin partsilta

San Cristóbalin katedraalin plaza

Hotellin etsintä oli helppoa, sillä kaupunki oli lähes tyhjä turisteista vaikka olikin viikonloppu. Sadekausi ja low season olivat selvästi tehneet tehtävänsä, mikä sopi meille vallan mainiosti. Vertailimme muutamia hotelleja päädyimme halpaan ja siistiin Casa Maderaan aivan lähellä keskusplazaa.

Seuraavaksi heitimme sadeviitat niskaan ja lähdimme tutkimaan huudeja.

innostunut kananpoika

Santa Lucían kirkkoon menossa

San Cristóbalin katedraali

ihastelin tätä rakennusta kunnes huomasin sen olevan Burger King

aamupala Al Granon kahvilassa. Hedelmiä ja chilaquiles rojos kanalla ja munilla

kahvilassa pitämässä sadetta

sataa sataa ropisee

suklaamuseoon!

Suklaamuseo Kakawssa kävimme kierroksen suklaan historiasta, kasvatuksesta ja valmistuksesta. Samoissa tiloissa oli kahvila ja pieni puoti täynnä erilaisia suklaaherkkuja. Jorma tilasi perinteisen mayajuoman eli kylmän tascalaten. Tascalete tehdään paahdetusta maissista, achiote-hedelmästä, kaakaosta, pinjan siemenistä ja kanelista. Itse halusin jotain kuumaa, joten valitsin Sensaciones Prehispánic, johon kuului neljä pientä kaakaoshottia eri maulla: maapähkinällä, vaniljalla, achiotella ja amarantolla.

 tascalate

neljä eri kaakaon makua

Juomat olivat todella herkullisia ja suklaisia. En välitä teollisista kaakaoista, joissa on enemmän sokeria kuin kaakaota ja näissä maistuikin kaakao erittäin voimakkaasti. Suklaakiintiö tuli kerralla täyteen.

Jatkoimme kuljeskelua ja löysimme Posherían eli pox -perinnejuomaa valmistavan ja myyvän pikku puodin.

Pox on maissista, sokeriruokosta ja vehnästä valmistettu alkoholijuoma, jota paikalliset intiaanit käyttävät seremonioissaan. Tosin nykyään Coca Cola korvaa poxin näissä juhlissa...Kiva kauppiaspoika antoi meidän maistella useita eri makuja mm. viikunaa, membrilloa, omenaa, kanelia, jamaicaa ja naturaalia versiota. Juoman vahvuus vaihtelee 12% - 69% välillä. Laimeammat ovat hedelmillä maustettuja ja tuo vahvin on naturaalia kamaa.

poxit siististi hyllyillä

Madre Tierra -leipomo ja parasta porkkanakakkua!

pekaanipähkinäpiirakkaa, juustokakkua, täysjyväleipaa ja SE porkkanakakku mmm!

Iglesia de Nuestra Señora de Guadalupe

kahvipaahtimosta leijui ihanat tuoksut kadulle

papukaijashow

Seuraavana aamuna ajoimme San Cristóbalin ulkopuolelle, San Juan Chamulan kylään, josta olimme etukäteen kuulleet sekä hyvää että huonoa. Chamulassa asuu alkuperäisväestöä, joiden kulttuuri poikkeaa vahvasti meksikolaisesta kulttuurista. He puhuvat omaa kieltään, harjoittavat omaa uskontoaan ja heillä on jopa omat lakinsa, joilla ei ole mitään tekimistä Meksikon lakien kanssa. Asukkaat ovat erittäin herkkiä turisteille ja etenkin heidän kameroilleen. Kuulemamme mukaan nämä ihmiset uskovat, että mikäli heistä otetaan valokuva heidän sielunsa jää vangiksi kameran sisään. Näin ollen siis kuvien ottaminen oli kielletty. Mikäli turistin havaitaan kuvaavan ihmisiä tai pyhää San Juan Chamulan kirkkoa paikalliset voisivat ottaa kameran itselleen. En halunnut ottaa tätä riskiä joten kamera piiloutui visusti repun pohjalle...

Matkan varrelta kuitenkin räpsin kuvia:

matkalla Chamulaan sade yllätti jälleen

maalaismaisemaa auton ikkunan läpi

Paikan päällä kuitenkin paikalliset tulivat kaupittelemaan valokuvia ja postikortteja, joissa siis näkyi tämä pyhä kirkko alkuperäisasukkaineen. Netistäkin sitten myöhemmin löysin kuvia paikasta. Herää kysymys  kuinka paljon tämä kuvaamiskielto oikeastaan perustuukaan sielunvarastamisuskomukselle? Postikortit näyttivät menevän hyvin kaupaksi, joten ehkä sillä on myös tekemistä asian kanssa...

kuva täältä

Kirkkoon piti maksaa sisäänpääsymaksu mikä on varsin harvinaista Meksikossa. Kirkon lattia oli peitetty havunneulasilla niin että se näytti vihreältä matolta. Sisällä oli lähinnä paikallisia rukoilemassa ja muutamia turisteja meidän lisäksemme pällistelemässä meininkiä, joka oli lievästi sanottuna pelottava...Perheet saapuivat kirkkoon, asettuivat lattialle havujen sekaan ja sytyttivät kymmeniä kynttilöitä vieri viereen. Mukanaan heillä oli muovipussi, jonka sisällä oli elävä kana. Kanan funktio oli tässä vaiheessa vielä epäselvä. Sitten perhe asetteli pyhiä esineitä kuten Coca Colaa (?) alttarille ja ryhtyi rukoilemaan. Pian kanaparka otettiinkin pussista ja sitä heiluteltiin ja ravisteltiin ilmassa samalla kun lausuttiin rukouksia kunnes lopuksi *niksnaks* niskat vedettiin nurin.

Eläinrakkaana tunsin piston sydämesäni, mutta uskon että nämä kanat ainakin elävät onnellisen elämän ennen joutumistaan näiden rituaalien uhreiksi. Ainakin kanat näyttivät saavan nopean kuoleman. Sitten kana laitettiin takaisin pussiin, kynttilät puhallettiin ja perhe poistui. Tämä kaava toistui jokaisen kirkossa vierailevan kohdalla.

Tästä kuvasta näkee hyvin mitä kirkossa tapahtui: havunneulat, kynttilät, Cokis (ja Pepsikin?) sekä naisen kädessä oleva kana oikealla.

kuva täältä

Kirkon ulkopuolella olevalla mercadolla paikalliset tulivat myymään yhtä sun toista matkamuistoa, rihkamaa jne. niitä Kiinassa valmistettuja tusinatuotteita mitä näkee jokaisessa turistikohteessa täällä. Osa kauppiaista loukkaantui kun emme halunneet ostaa. Niin lapset kuin aikuisetkin tulivat vetämään hihasta ja pyytämään rahaa. Olen jo tottunut kerjäämiseen, mutta tällä kertaa tuntui ettei hetken rauhaa saanut. Oli jotenkin ahdistava kokemus.

En pitänyt San Juan Chamulasta. Mielestäni paikka on vain tehty viihdyttämään turisteja ja kirkossa tapahtuva kanan uhrauskin vaikutti showlta. Turistien myötä paikka kuhisee matkamuistokrääsää, jolla ei ole mitään tekemistä paikallisten tuotteiden tai käsitöiden kanssa. Kunnioitan näiden ihmisten tapoja ja tottumuksia, mutta näytti siltä että turismi on tehnyt tehtävänsä negatiivisessa mielessä ja tehnyt paikallisista yhä riippuvaisempia matkailijoiden rahoista. En suosittele Chamulassa vierailua, mutta mikäli mielenkiintoa on niin mikäpä ettei. Toisten mielestä paikka taas on vallan upea ja autenttinen.

Sitten takaisin San Cristóbaliin ja lounaalle.

kylmän sadepäivän pelastaja: pozole

sekä kasviskeitto jonka nimi ei jäänyt mieleen. maku kylläkin, nam!

Pari hassuttelukuvaa:

pienen pieni kirjakauppa

Illalla käväisimme slow coffee mestassa, jossa oli mitä ihmeimpiä vempeleitä kahvin valmistukseen. Kahvilaadun ja paahtoasteen sai myös valita itse. Seuraavana aamuna alkaisi 6 tunnin ajomatka Palenqueen, joten en halunnut menettää yöunia ja valitsin teetä, joka tuli hassussa kaksikerroksisessa kannusysteemissä. Teen kaverina maistui pastel de elote eli maissikakku, joka on yksi lemppariherkuistani.

tätä herkkua opettelen vielä leipomaan

teeviritelmä

Aamulla pakkailimme kamat ja suuntasimme nokan kohti pohjoista. Erään käsityökaupan omistajat olivat vinkanneet meitä edellisenä iltana vierailemaan Toninán raunioilla. Toninán päärakennus on kuulema Auringon pyramidin kokoinen (Teotihuacan), joten kyse ei ollut mistään pikku rakennelmasta vaikkei paikka kovin tunnettu ilmeisesti olekaan. Rauniot olivat matkan varrella Palenqueen, joten päätimme katsastaa paikan samalla.

mehtää ja peletoo

uljas valkoinen ratsumme

Noin 2-3 tunnin matkan jälkeen saavuimme raunioille. Jätimme auton parkkipaikalle ja kävelimme peltojen laitaa ylöspäin. Lehmiä kuhisi joka puolella.

siellä se kohoaa

ei huonot maisemat

paikan isännästä

huipulla wohoo!

Kiipeämisestä tuli nälkä joten ostimme parkkipaikan kojusta vähän matkaevästä

punaisia ja keltaisia banskuja ja valtava guayaba

punainen banaani on sisälta oranssi

Matka jatkui kohti Palenqua banaaneja mussutellen. Jossain vaiheessa näimme tienviitassa tekstin "Misol-ha" ja Jorge ehdotti että pysähdyttäisiin siellä. Misol-ha on vesiputous, joka normaalisti on aika pieni ja kauniin turkoosin sininen. Kiitos sadekauden nyt se oli valtava ja hmmm..ruskea. Veteen voi mennä uimaankin, mutta ruskea vesi ja viileä sää eivät hirveesti houkutelleet.

Tämä oli viimeinen etappi ennen Palenqua. Siitä lisää seuraavassa osassa.

Froggy kartanlukijana