Perjantai-aamuna edellisen iltaisen St. Patrick's Dayn jälkimainingit keinuttelivat mukavasti. Puolen päivän paikkeilla sängystä ylös päässeenä pohdimme Elen kanssa miten viettäisimme edessä olevat 4 vapaapäivää. Tiistaina Vincentin (ex-Imber) bänditreeneissä oltiin puhuttu että lähdetään viikonlopuksi porukalla Tamasopoon, viidakkoon vesiputousten keskelle telttailemaan. Näissä merkeissä sitten tiedustelimme Jorgelta, bändin kitaristilta ja kuskilta, että mitä, missä, milloin ja ketä. Kävi ilmi että kaikki muut olivat feidanneet koko reissun paitsi minä, Ele ja Jorge. Pienen epätoivon ja 'tutuksen pyörteissä sitten pohdimme mitä viikonloppusuunnitelmillemme kävisi. Jorge päätti ottaa ohjat käsiin ja ilmoitti että saapuisi noutamaan meitä klo. 16.00 eli muutaman tunnin päästä. Destination unknown - mikäs siinä. Ei muuta kuin kamat kasaan pikavauhtia ja tien päälle.
 |
| Kassit ja reput pakattuina, valmiina lähtöön |
Tavallisista meksikolaisista poiketen kuskimme saapui tunnin sijasta vain n. 15 myöhässä. Kamat kyytiin ja menoksi! Matkan varrella pysähdyimme Juriquillassa, Jorgen kotona noutamassa kamoja ja telttoja. Pemexin ja ATM:n kautta pääsimme vihdoin matkaan noin 19.00 aikaan. Tässä vaiheessa oli vielä epäselvää mihin tiemme veisi. Vaihtoehtoina olivat alkuperäinen kohde, viidakkoinen Tamasopo, San Luis Potosi kolmen tunnin ajomatkan päässä, TAI muinainen kaivoskaupunki, nykyinen aavekaupunki Real de Catorce (14) kahdeksan tunnin ajomatkan päässä pohjoiseen päin. Seikkailunjanoisina valitsimme tietenkin vaikeimman ja kaukaisimman kohteen. Ilman tietoa yöpaikasta suuntasimme nokan kohti San Luis Potosia, Matehualaa ja Real de 14 kohti. Hätätapauksessa yöpymisvaihtoehtoina olivat 4 -tai 15 -hengen teltat, auto tai rekkakuskien suosimat hooker motellit.
 |
| Juriquilla tai Jurica |
 |
| Ele kartanlukijana: "hmm, mihis mennään?" |
Matka taittui leppoisasti Manu Chaoa kuunnellen ja ihaillen maisemia aina Matehualaan asti, joka on Jumalan hylkäämä, kodittomien heebojen paratiisi. Pysähdyimme viimeiseen Oxxoon ostamaan virvokkeita tulevaa kahden tunnin matkaa pitkin mukulakivitietä, jossa vauhtia meillä oli enimmillään 20km/h.
 |
| Meksikolainen tila-auto |
 |
| Tien varrella oli vähän väliä tulipaloja |
 |
| Rähjäiset reissulaiset viimeisellä pysähdyspaikalla |
 |
| Salud! |
 |
| Kaksi tuntia mukulatieta pitkin |
 |
| Reissun onnistuinein kuva |
 |
| Tuntien jälkeen saavuimme Real de 14 porteille |
 |
| Realiin päästäksemme jouduimme ajamaan kolme kilometriä pitkää tunnelia vuorten läpi |
 |
 |
| Ele alkoi käydä epätoivoiseksi vaikka valoa näkyi tunnelin päässä |
 |
| Perillä - VIHDOIN! |
 |
| Tyhjä katu aukesi parvekkeelta |
Lauantai valkeni aurinkoisena ja kuumana hotellin parvekkeelta. Alhaalla Miguelit (valkohattuiset cowboyt) metsästivät turisteja ratsastusretkelle ja paikalliset käsityöläiset kaupittelivat kamaa joka lähtöön.
 |
| Los señores Miguel |
 |
Aamupalan jälkeen suuntasimme pienelle kaupunkikierrokselle ja etsimään edullisinta vaihtoehtoa aavikkovisiitille kuuluisan kaktuksen, peyoten, asuinsijoille.Uuden hotellin etsintä tuotti pientä päänsärkyä. Harkitsimme telttamajoitusta aavikolla, mutta perusteellisen pohdinnan jälkeen tulimme siihen tulokseen että se vaatisi liikaa vaivaa ja rahaa. Lisäksi kalkkarokäärmeiden ja skorpionien seassa nukkuminen ei juuri houkutellut varsinkaan käärmepakkauksen puuttumisen vuoksi. Loppujen lopuksi lyöttäidyimme kuuden monterreylaisen hammaslääkäriopiskelijan messiin Jeepin katolle ja otimme suunnaksi erämään. Katolla istuessani aavistelin pahaa, mutta en mitään sellaista mitä luvassa oli: kapea kärrypolku vuoristossa, muutaman sentin päässä satojen metrien pudotuksesta syvään kuiluun. Siinä vaiheessa kun Jeepin renkaat näyttivät olevan tyhjän päällä, teimme Elen kanssa sopimuksen että jos tästä selviämme hengissä, Meksikon reissumme saa vielä puolen vuoden jatko-osan.
 |
| Vaihdettiin suloiseen naapurihotelliin |
 |
| Señor Miguelin hummat |
 |
| Katolla matka sujuu mukavammin |
 |
| Oltiin Elen kanssa enemmän kuin elossa |
 |
Vuoristotiestä selvittyämme pysähdyimme pikkukaupunki Estación Catorcessa hakemassa virvokkeita. Suoraa maantietä pitkin ajaessa adrenaliini kuohusi suonissa, kaikki odottivat innolla perille pääsyä ja peyoten (kaktuksen) metsästystä. Hetken aikaa ajettuamme kuski kurvasi pölyiselle sivutielle, jota ajoimme hetken aikaa ennenkuin saavuimme kaktusten luvattuun maahan.
 |
| @ Estación Catorce |
 |
| Hammaslääkäriopiskelijat olivat myos innoissaan |
Oppaamme johdattamana tallustelimme eramaassa kaktusten ja hiekan seassa hyvän tovin, ennekuin ensimmäiset peyotet löytyivät. Hammaslääkäriopiskelijat Monterreysta olivat vanhoja peyotekonkareita toisin kuin me. Kyseisen kaktuksen löytäminen otti koville. Muutaman tunnin metsästyksen jälkeen saimme aikaan mukavan saaliin ja ryhdyimme nauttimaan aavikon antimista ilta-auringon lämmittäessä.
 |
| seuraa johtajaa |
 |
 |
 |
| Paluumatkalla - sisätiloissa tällä kertaa |
 |
| Alhaalla pohjaton kuilu + Jorgen sandaali roikkumassa katolta |
Aamulla Miguelin kätyri, Juan, saapui hotellillemme ja kysyi haluammeko lähteä ratsastamaan. Hieman tokkuraisina edellisestä päivästä sovimme lähtevämme myöhemmin ratsastamaan vuorille ja katsomaan auringonlaskua. Aamiaisen jälkeen kierreltiin kylää, osteltiin turistikamaa ja käytiin paikallisessa saluunassa rähinöimässä.
 |
| voi sunnuntai |
 |
| Aamupalalla |
 |
| Kuinka monta meksikolaista tarvitaan renkaanvaihtoon? |
 |
| Päättäväisesti kohti hautausmaata |
 |
| Paikallisen mafioson hautapaikka |
 |
| Kylän hienoin hotelli |
 |
| saluunassa |
 |
| Señor Pancho Villa |
 |
| ja Pohjoisen Tiikerit grrr |
 |
 |
| auringonlasku hotellin katolta |
Aamiaisella oltiin tavattu Jirka, tsekkiläinen vaihtaripoika, joka oli myös tullut kylään viettämään rentoa viikonloppua muiden opiskelijoiden kanssa. Illalla Jirka liittyi seuraamme ja käytiin katsomassa kukkotappelua pikkuisella Palenquen areenalla. Koko kylä tuntui olevan paikalla (myös herra Miguel) lyöden vetoa voittajasta. Kukoille asetetaan veitsenterät jalkoihin, jotta ne voivat silpoa toisensa pääheltan helpommin, jonka jälkeen elukka kuolee. Voittaja on jo se, joka on viimeksi pystyssä. Hyöhenet pöllysivät ja veri roiskui. Itselleni kokemus ei ollut mitenkään mieluinen, mutta kaikkea pitää kerran kokeilla. Seuraavaksi sitten härkätaisteluun. Kuvia ei ole -kamera jäi hotellille lataamaan akkujaan.
Maanantaina oli sitten aika sanoa heihei Real de 14:lle ja suunnata takaisin kohti rakasta kotikaupunkia. Haiken mielin poistuimme kylästä, mutta jos itsestäni on kiinni niin tulen varmasti vielä vierailemaan siellä uudestaan. Ajoimme vielä Estación Catorcen kautta ostamassa matkaevästä ennen tuntien kotimatkan alkua.
 |
| Hieno parveke |
 |
| Kotiin lähdössä maanantai-aamuna |
 |
| Hippi-Ele |
 |
| ja Hippi-Jirka |
 |
| Viikonlopun aikana inspiraatio otti meistä yliotteen ja raapustimme vihkon täyteen puhdasta taidetta |
 |
| Meksikolainen yksityisetsivä |
 |
| La familia Nopal |
 |
| Fear and loathing in Real de 14 |
Kotimatkalla tuli mietittyä paljon asioita ja tuntui että tämän viikonlopun jälkeen asiat ja ajatukset kirkastuivat. Koko matkani ajan olen pitänyt Meksikosta ja ollut itselleni kiitollinen että valitsin tulla juuri tänne, mutta tämän matkan jälkeen tunsin että tämä on maa, jossa on mahdollista pysähtyä, elää hetkessä ja nauttia pienistä asioista. Autossa istuessani, kuunnellessa Manu Chaoa, katsellessa auringonlaskua ja piirtäessäni, tunsin olevani onnellisempi kuin ikinä.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti