Muuttosuunnitelma, suomituliaisia ja uusi kissa!

Tällaisen kalenterin teimme Suomeen muuttoa varten. Se roikkuu jääkaapin ovessamme, jotta varmasti näkisimme joka päivä missä mennään. Ja koska kissakalenterit ovat parhaita otin nämä kaksi mallityttöä messiin. Oi, pieni Chiqui, tuu jo kotiin ♥


Keskiviikkoisin pidetään Jorman kanssa palaveri, jossa käydään läpi projektin edistymistä (tai edistymättömyyttä). Vaikka moni asia on jo hoidossa ja yliviivattu tuntuu ettei lista lyhene millään vaan päinvastoin kasvaa kun kaikenlaista pikkusäpellystä tulee kehiin. Kissojen osalta kaikki paperit on jo hankittu, mutta meidän täytyy viedä ne viikkoa ennen täytettäviksi. Töistä on irtisanouduttu, uusia mahdollisuuksia etsitty, asuntohakemuksia lähetetty, tavaraa myyty jne. Jorman autollekin löytyi jo ostaja. Sunnuntaina sanotaan heipat rakkaalle pikku-Jettalle, joka on kuljettanut meitä ympäri Meksikoa neljän vuoden ajan. Niisk.


Tuosta kalenterista huomaa hyvin tämän meidän hienon spanfinglish -hybridikielen, jossa enkun sekaan eksyy suomea ja espanjaa. Ulkopuolisten silmään näyttää varmasti siansaksalta :D



Sain myös suomituliaisia kahdelta oppilaaltani, jotka lomailivat Lapissa viime viikolla. Oppitunti menikin sitten salmiakkia ja Poron Pipanoita puputtaessa ja kuunnellessa tarinoita mm. siitä miten keskellä Lapin erämäätä erään matkaseurueessa olleen henkilön nenä oli alkanut vuotamaan verta tolkuttomasti. Yksi heistä oli sitten lähtenyt hakemaan apua ja löytänyt jonkun paikallisen jänkhäläisen ja suomeksi sopeltanut "Apua, minun poikani punainen nenä". Pienestä repeilystä huolimatta oli tullut kuitenkin ymmärretyksi!

Ollaan Jorman kanssa ripustetu Chiquin julisteita joka puolelle, mutta edelleenkään mitään ei ole kuulunut.




Tiistaina suomen tunnille pyöräillessäni havahduin kimeään MIAU -huutoon. Pysähdyin sillä sekunnilla ja jäin kuuntelemaan. Mau'unta tuli hinausautojen parkkipaikalta, metalliaidan takaa. Olin jo ihan innoissani että nyt Chiqui löytyi, mutta se olikin pieni, punainen kissanpentu. Se kirkui kuin syötävä ja katoi minuun rähmäisillä hunajanvärisillä silmillään. Aidan toisella puolella oli señor, jolta kysyin olisiko se mahdollisesti hänen kissansa. Ei kuulema ollut huomannut koko eläintä ja sanoi ettei tiedä kenen on.

Tuolta lavojen alta se löytyi maukumasta.



Tunnin pidettyäni menin takaisin katsomaan olisiko kissa vielä sielä. No olihan se ja ulisi edelleen lohduttomasti lavojen alla kun kutsuin sitä. Kävin kotoa hakemassa kuljetuslaatikon ja pussin tonnikalaa, jonka avulla saatiin Jorman kanssa houkuteltua se mukaamme. Nyt meillä on sitten uusi maukuja! Jorma naureskeli että kun yksi kissa katoaa niin löydän heti toisen.



Keskiviikkona veimme sen luottoeläinlääkärillemme, Rolandolle, tarkastukseen, sillä päivän aikana sen hengitys alkoi tiuhentua ja muutenkin ilmeensä oli nuutunut. Todennäköisimmin sillä on nuha, koska nenästä vuotaa räkää, keuhkot pihisevät ja se yskii aina välillä. Nyt toisella on antibioottikuuri ja vihdoinkin tänään sen olo alkoi selvästi kohentua. Raukkaparka menetti myös totaalisesti ruokahalunsa ja pari ekaa päivää syötinkin sille ruiskulla kissanruokasmoothieta, nam!



Rolando varmisti myös että kyseessä on poika. Annoimme hänelle nimeksi Tikru. Valitettavasti emme voi tuoda häntä mukanamme Suomeen, koska on vielä liian pieni rabies-rokotteelle ja uuden mikrosirun tilaamisessakin menee aikansa. Kun herra on parantunut luovutamme hänet jollekin kissarakkaalle ihmiselle tai sitten Jurican eläinkotiin, josta Chiquinkin adoptoimme.

Tankoiluun hurahtanut

Kesällä kun Jorma häippäisi Jenkkeihin päätin vihdoin aloittaa kauan himoitsemani pole fitness - tunnit lähellä olevalla studiolla.

Tutustuin tankoiluun reilut kaksi vuotta sitten. Kävin kuukauden verran eräässä paikassa pari kertaa viikossa, mutta tuolloin 900 peson kuukausimaksu lohkaisi liian ison palan meitsin peräti 5000 peson kuukausipalkasta. Nyt kuitenkin löysin toisen mestan läheltä kotia ja hintakin on vaan 550 pesoa kuukaudessa ja kolmesta tunnista viikossa.



Uutena vuotena asetin tavoitteekseni vetää 10 puhdasta leukaa putkeen. Toukokuussa jaksoin vetää 3. Nyt neljän kuukauden tankoilun jälkeen menee jo 7. Tätä vauhtia pääsen tavoitteeseen jo ennen joulukuuta! Voimat kasvavat ihan huomaamatta. Tankoilu on kivaa, koska siinä yhdistyy voimaharjoittelu, staattinen pidot ja koreografia. Olematon rytmitajunikin on alkanut kehittymään ja yksinkertaiset koreot pysyvät jo muistissa. Pidän kuitenkin enemmän kiipeilyä ja voimaa vaativista liikkeistä kuin pelkästä tangon ympärillä pyörimisestä.



Tässä taannoin olin tankoilun intensiivikurssilla, jossa harjoiteltiin etenkin tekniikkaa, erilaisia otteita ja koukkuja. Kurssin piti Maru, joka oli yksi Meksikon edustajista pole fitneksen MM-kisoissa tänä vuonna. Marun lisänimi on "Spider", koska hän keksi vahingossa liikkeen, jossa muistuttaa Hämähäkkimiehestä ampumassa seittiään.



Ainoa miinuspuoli tässä hommassa ovat jatkuvat mustelmat. Joku, joka ei tiedä varmaan kuvittelee, että Jorma pahoinpitelee minua tai että muuten vaan kolhin itseäni hullun lailla. Onneksi mustelmien ja kivun määrä pienenee mitä enemmän harjoittelee!





Toivottavasti voin jatkaa tätä harrastusta Suomessakin. Täytynee alkaa selvittelemään missä päin tätä voi harrastaa ja mitä maksaa. Ensin pitäisi tosin ratkaista se missä päin Suomea tullaan asumaan...

Hurrikaani lähestyy

Sain juuri puhelimeeni varoituksen, että kohta mennään ja lujaa. Hurrikaani Patricia on hyvää vauhtia matkalla ja iskeytyy seuraavien tuntien sisällä Coliman, Jaliscon ja Nayaritin osavaltioihin. Täällä Querétarossa paistaa vielä aurinko, mutta katotaan mikä meininki on parin tunnin päästä...

Työkaverini kaveri on parhaillaan Puerto Vallartassa lukkiutuneena miehensä kanssa hotellihuoneensa kylppäriin. Menivät sinne viettämään rentoa vuosipäivää. Hän raportoi, että ihmisiä on evakuoitu turvaan, mutta nyt kaikki turvapaikat ovat ääriään myöten täynnä, joten loput ohjattiin takaisin koteihinsa ja hotelleihin odottamaan. Hotellihenkilökunta neuvoi heitä peittämään ikkunat sängyn patjalla, tunkemaan kaikki pyyhkeet ovenrakoihin, ladata puhelimet ja käyttää niitä vasta hätätilanteessa. Ikkunat tulevat kuulema lopulta pettämään, mutta rakennus ei kuulema romahda. Heidän huoneensa on seitsemännessä kerroksessa. Mitä helvettiä käy niille, ketkä asuvat maan tasalla lautahökkeleissä?

Tuntuu niin pöljältä istua tässä kun parin sadan kilsan päässä toiset valmistauvat siihen, että kohta kaikki ympärillä oleva pyyhkiytyy pois.