Viimeinen sivu

12 Mile Beach, Michigan, heinäkuussa 2015. Pitkän tarpomisen jälkeen saavuimme tuolle tyhjälle, loputtomalle rannalle. Se oli reittimme viimeinen etappi, seuraavana päivänä patikoisimme takaisin autolle ja päättäisimme tämän matkamme. Viileän pulahduksen jälkeen istuin hiljaa ja katsoin järvelle. Tuntui kuin olisin ollut  hyvän kirjan viimeisellä sivulla - tiedän sen loppuvan, mutta haluaisin sen jatkuvan vielä vähän lisää.

Nyt on taas yksi matka päätynyt ja uusi on juuri aluillaan Suomessa. Meksikon matka on ollut heittämällä tärkein ja opettavaisin matka elämässäni, mutta nyt on aika siirtyä eteenpäin. Siksipä katson parhaaksi lopettaa tämän blogin.

Sen sijaan kuvailu -ja kirjoitteluhimoni eivät ole kadonneet mihinkään, joten alan kirjoittamaan uutta blogia! Bloggerin sijaan alustaksi vaihtui Wordpress, ihan vaan koska sieltä löytyivät kivoimmat ulkoasut. Myös kuvien lisääminen hyvälaatuisina käy helpommin ja nopeammin.

Iso kiitos ja kumarrus kaikille, jotka olitte mukana tällä matkalla! Tulkaahan toki uudellekin tontille:

unaventurera1.wordpress.com

La kissa loca

Luna jaksaa naurattaa meitä hassuilla muuveillaan. Ensin se hiipii Roger -pupun häkkiin syömään sen kasvisraksuja ja heittäytyy sitten selälleen makaamaan häkin edustalle. En yleensä saa kuvia näistä tilanteista kun ne ovat jo ohi kun saan kameran käteen. Tällä kertaa neiti kuitenkin odotteli kiltisti että sain haettua kameran ja alkoi oikein poseeraamaan.










Kissa ja pupu ovat eläneet ihan sovussa, mitä Luna nyt välillä tarjoaa käpälää Roger -paralle. Se on kuitenkin ihan leikkimielistä läiskimistä - toinen kun haluaisi pupusta leikkitoverin, mutta Roger mussuttaa mieluummin porkkanaa kuin lähtee painimaan moisen pitkäkynnen kanssa.

Klo. 22-23 välillä Luna sekoaa totaalisesti ja alkaa ravaamaan ympäri kämppää häntä kippuralla. Pahinta on jos sen kanssa ei ole leikitty alkuillasta, koska se nukkuu kevyet viiden tunnin päikkärit ollakseen virkeä kun muut painelevat pehkuihin. Parempi siis väsyttää kissa ennekuin saapuu la hora loca. 

Puutaloihastus

14. tammikuuta 2016.

Ollaan Uudessakaupungissa. Vuokrattiin talo, jonka puulattia narisee ja seinillä roikkuvat posliinikupit kilisevät toisiaan vasten kun kävelee huoneesta toiseen. Sen ikkunat huurtuvat ja viima vinkuu nurkissa tehden villasukista pakolliset. Aina silloin tällöin seinien takaa kuuluu rapinaa ja outoja rasahduksia. Ehkä siellä joku viluinen hiiri-parka puputtaa lasivillaa nälkäänsä.

En oo koskaan ajatellut, että puutalot olisivat jotenkin erityisen viehättäviä. Onhan ne ihan nättejä, mutta varmaan vetoisia, pimeitä tai muuten vaan vinksahtaneita. Tässä on kuitenkin jotain kaunista ja persoonallista, jotain lämmintä ja kotoisaa.








Tässä muutamia kuvia ja ajatuksia viime päiviltä. Jormalla oli työhaastattelut Helsingissä ja Uudessakaupungissa, josta vuokrasimme puutalokämpän pariksi päiväksi Airbnb:n kautta. Muutama päivä ilman nettiä kuluivat siivillä kirjoitellen perinteisesti muistiinpanoja vihkoon, maistellen paikallisen panimon oluita ja shakkia pelaten. Pitäisi muuten kirjoittaa useammin oikealla kynällä, käsialani on muuttunut hirveäksi sotkuksi kun pelkällä koneella näpyttelee menemään.

Emme edelleenkään tiedä mihin asetumme, mutta pieni puutaloja täynnä oleva kylä ei tunnu yhtään pöllömmältä kuhisevan miljoonakaupungin jälkeen. Oikeastaan se tuntuu erityisen houkuttelevalta...